Varausehdot

Aina kun varaus on tehty se sitoo molempia osapuolia.
Asiakkaan tulee tarkistaa, että varaus on oikein.




PERUUTUS:

Tulee tehdä kirjallisesti ja jos varaukseen on aikaa alle kaksi viikkoa, tulee se myös ilmoittaa puhelimitse sinne mistä varauksen LASKU on tullut tai kelle se maksetaan paikan päällä.

Kaikissa tapauksissa myyjällä on oikeus peruutuksesta perua peruutus- ja järjestelykulua 20 e.

Jos asiakas peruuttaa varauksen, ei ennakkomaksun osuutta (20 prosenttia lomakohteen vuokrahinnasta) ja toimitusmaksua palauteta.

Mikäli varaus peruutetaan myöhemmin kuin 28 vuorokautta ennen vuokrauksen alkua tai sen aikana, ei asiakkaan suorittamia maksuja palauteta lainkaan.  Sen estämättä, mitä edellä on määrätty, asiakkaalla on oikeus saada takaisin maksamansa summa lukuun ottamatta ennakkomaksua ja toimitusmaksua, jos asiakas itse tai hänen kanssaan yhteistaloudessa elävä henkilö sairastuu vakavasti, joutuu onnettomuuteen tai kuolee. Peruutuksesta on ilmoitettava viipymättä ja asia on osoitettava luotettavalla tavalla, esim. lääkärintodistuksella.

Mikäli peruutus tapahtuu myöhemmin kuin 48 tuntia ennen varausajankohdan alkua tai varauksen aikana ei asiakkaan suorittamaa maksua korvata.

Mikäli asiakas muuttaa varausta (lomakohdetta, loman ajankohtaa, lisäpalveluja tai henkilömäärää), on oikeus periä tästä aiheutuvina muutoskuluina 20 euroa. Muutos on tehtävä viimeistään kuusi (6) viikkoa ennen varausajankohdan alkua. Tätä myöhemmin tehtyjä muutoksia pidetään aikaisemman varauksen peruutuksena ja uutena varauksena.

Jos lomakohdetta ei oteta vastaan tai se otetaan vastaan myöhästyneenä, asiakkaalla ei ole oikeutta vuokran palautukseen. Jos asiakas keskeyttää varauksensa ja poistuu lomakohteesta ennen vuokra-ajan päättymistä, ei käyttämättä jääneeltä ajalta makseta korvausta eikä asiakas ole oikeutettu vuokranpalautukseen


SIIVOUS ja muut huomiot kohteessa:

Yleisesti suosittelemme aina siivousta filosofiallamme ”lomalle tullaan rentoutumaan, eikä töihin”.

Lisäksi siivous maksaa monesti 10-15 e/hlö ja sillä hinnalla ei kannata viimeistä päivää pyhittää työlle.

Jos et kuitenkaan ole varannut siivousta, huolehdithan, että lomakohde on lähtiessä aina vähintään samassa kunnossa, kun se oli tullessa. Astianpesukone on tyhjennetty ja roskat viety. Valot tulee olla sammutettu myös ulkoa piha-alueelta. Mikäli kohteen suhteen on huomautettavaa, tulee siitä ilmoittaa viipymättä, sillä loman jälkeen tehtyjä ilmoituksia ei välttämättä huomioida. Mikäli kohteessa sattuu mikä tahansa vahinko, mikä liittyy kohteeseen tai sen omaisuuteen, tulee siitä ilmoittaa välittömästi.

Kun olet varannut siivouksen, huomioithan myös, että se koskee ns. luonnollista siivousta (siivoukseen ei kuulu esimerkit: juomia on kaatunut lattioille, matoille, selkeitä roskia ei ole laitettu roskakoriin ja astioita ei ole laitettu pesuun pesukoneeseen. Siivoukseen ei myöskään kuulu esim

huonekalujen siirtely omille paikoilleen, koska merkittäviä siirtoja huoneiston kalustolle ei tule tehdä. Mikäli liinavaatteet on tilattu pedattuna, tulee ne jättää niille varattuun palautussäkkiin tai pinoon lattialle. Talvella ja vuokra-aikana sataneen lumen luonnin kulkukäytäviltä olemme pyhittäneet asiakkaan eduksi, mikä tulee ehdottomasti myös käyttää hyväksi. Muutoin piha-alueiden lumityöt hoidetaan ammattilaisten toimesta lumitraktoreilla (tms:lla). Mikäli olette varanneet paljun, huomioikaa, että sen siivous ei sisälly mökin siivoushintaan, vaan sen voi varata erikseen (25e).

Mikäli teillä on mitä tahansa tarkentavaa kysyttävää autamme ja vastaamme kysymyksiin mielellään. Lisäksi täydelliseen LOMAAN voitte tiedustella myös Full-service palveluitamme (jolloin kaikki mahdollinen kohteen työ siirretään huollollemme…kuten esim. paljun lämmitys, liinavaatteiden poisto, astioiden peseminen pesukoneessa, kulkukäytävien lumityö… aina kaupassa/Alkossa käynteihin ja eri ohjelmapalveluiden rakentamiseen ja varaamiseen)

 


Ystävällisin terveisin
 
Rukan Mökit